Tampere 2018
hum 22 m²
kem 23 m²
Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueelle suunniteltiin vuonna 2017 uusia katoksia ja laavuja yöpymiseen sekä taukopaikkoja tulentekoon. Rakennelmien suunnitteluun valittiin joukko retkeileviä arkkitehtejä ja ne valmistuivat uudelle alueelle vuonna 2018. Kaikissa rakennelmissa on käytetty puuta, kierrätettyjä rakennusmateriaaleja sekä ekologisia puunsuoja-aineita. Arkkitehti Malin Moisio suunnitteli puisen Kirkkokiven laavun alueen keskeiseksi rakennelmaksi.
Kirkkokiven laavu on ollut laajasti esillä kansainvälisissä arkkitehtuurijulkaisuissa. Laavu oli mm. ehdolla maailman suurimman arkkitehtuurijulkaisun, ArchDailyn, ”Building of the Year 2020” -kilpailuun kategoriassa ”Religious Architecture”. ArchDailyn lisäksi aineiston laavusta on julkaissut mm. ArchDaily Brasil, Designboom, Architectural Digest Russia, Octogon Architectral & Design magazine, Inhabitat, Material District ja Archello. Laavu on päässyt myös kansalliseen arkkitehtuurin tietokantaan, Finnish Architecture Navigator :iin.
Kirkkokiven laavu ArchDaily:ssä:
Kirkkokiven laavu sijaitsee suuren samannimisen siirtolohkareen lähellä. Siirtolohkare on perimätiedon mukaan toiminut kirkkona paikallisille hevospaimenille 1700-luvulla, mistä se on saanut nimensä.
Laavun tarkoituksena on tarjota miellyttävä ja rauhallinen taukopaikka vaeltajille ja retkeilijöille. Katoksen tulipaikkaa voi käyttää ruuan valmistukseen mutta sitä ei ole tarkoitettu yöpymiseen. Katokseen mahtuu kerralla vaikka kokonainen koululuokka. Kirkkokiven laavulle on tehty esteetön, pyörätuolilla kuljettava reitti läheiseltä pysäköintialueelta. Lähistöllä on myös esteetön kuivakäymälä sekä puuliiteri.
Arkkitehtoninen idea on pelkistää primitiivinen rakennelma modernilla tavalla. Laavun neliömäinen pohja ja jyrkkä harjakatto kuvastavat talon prototyyppiä. Keskellä sijaitseva tulisija ja maapohja taas viittaavat primitiivisiin asumuksiin. Kirkkokiven ”pyhän paikan” tunnelma on haluttu tuoda myös taukopaikalle. Katokseen muodostuu korkea sakraali tila, joka sulautuu ympäröivään luontoon avoimien päätyjen ansiosta. Eri kokoiset aukotukset avaavat rajattuja näkymiä, maisematauluja, metsään.
Katos on tehty pystyyn asetelluista 5-tuuman piiruista. Massiivinen puuseinä on rakennettu kierrätetyistä katukivistä tehdyn sokkelin päälle. Kattorakenne ja rakennetta jäykistävät penkit on tehty samasta puutavarasta. Katto on huopaa ja puuosat on käsitelty luonnonmukaisella tervan ja keitetyn pellavaöljyn seoksella, Roslagin Mahongilla.
Katos toteutettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin omistaman Ekokumppanit Oy:n kanssa. Tampereen ev.lut. seurakunnat osallistui hankkeen rahoitukseen. Rakentaminen tehtiin paikan päällä ilman sähköä, pääosin käsityökaluin. Kirkkokiven laavusta on lyhyessä ajassa muodostunut Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueen ikoninen symboli.
Valokuvat: Julia Kivelä
Kintulammin alue valittiin vuoden retkikohteeksi 2020.